10 päivää Kaldoaivissa

Pari viikkoa sitten kävin viettämässä kesälomaani tunturissa. Ei ollutkaan ollut kunnon lomaa yli pariin vuoteen, joten marraskuun mittainen hengähdys ennen talven sesonkitöitä tuli todellakin tarpeeseen.

Reissu alkoi hahmottua hiihtovaellukseksi, kun lunta ehti tulla ennen lähtöä mukavasti. Kohteeksi valikoitui pohdintojen jälkeen Kaldoaivin erämaa-alue ja siellä oleva talvivaellusreitti Sevettijärveltä Pulmankijärvelle ja siitä edelleen Nuorgamiin. Aikataulun tein väljäksi ja varasin reissuun kymmenen päivää yhteensä noin sadalle kilometrille.

Lähestyvän kaamoksen alla päivät alkoivat olla jo aika lyhyitä, joten valoisa aika tuli hyödyntää tehokkaasti jos mieli hiihtää ennen pimeää. Reitille osuu monta autiotupaa, joissa yövyin suurimmalta osin. Eräältä paikalliselta kuulin, että kolmelle ensimmäiselle etapille olisi tarjolla kelkkauraa ja loppu sitten todennäköisesti umpihankea.

Sevettijärvi-Sundeejärvi

Ihana ystäväni vei minut Sevettijärvelle ja pääsin aloittamaan reissun pimeän jo laskeuduttua. Ahkion aisan toinen kiinnitysremmi jäi autoon, joten pääsin heti fiksailemaan varusteita. Viritelmä pysyi onneksi koko reissun ajan paikoillaan. Iltaa kohti selkeni ja telttaa pystytin ihanassa kuutamossa ja hiljaisuudessa.

Sundeejärvi-Iisakkijärvi

Ensimmäinen kokonainen vaelluspäivä alkoi telttayön jälkeen upean auringonnousun saattelemana. Aurinko paistoi aika matalalta keskipäivälläkin.

Iisakkijärvi-Rousajärvi

Kolmantena päivänä, niinkuin edellisenäkin haastetta matkaan loivat isommat järvet, joiden jäällä oli vettä. Sehän jäätyi heti suksien ja ahkion pohjaan ja siteetkin siinä samalla. Kävelyhommiksi meni.

Ahman jäljillä. Seuraavana päivänä näinkin sitten itse ahman, vitsit miten hienoa!

Rousajärvi-Huikkimajoki

Kelkkaura loppui ja siirtyminen umpiseen oli raskaampi, mitä uskalsin odottaa. Samalla myös nousumetrejä tuli jonkin verran. Hengästytti ja turhautti välillä kyllä ihan huolella. Jotenki siitä touhusta silti jollain tavalla nauttii, kun puskee vaan eteenpäin.

Reittimerkinnät oli paikoin valitettavan puuttellisia tai vaikeasti havaittavia mutta pääosin suunnistus onnistui niiden avulla.

Huikkimajoki-Tsaarajärvi

Reissun pisin ja umpisin taival. En oikein edes tiedä, miten jaksoin sen. Tarvoin yhdeksän tuntia lähes taukoamatta umpihangessa vasemman lonkankoukistajan vihoitellessa jo alkumatkasta. Matkalle osui myös reissun kaksi isompaa joen ylitystä. Raskaimman päivämatkan jälkeen tuntui toisaalta myös reissun parhaimmalta päästä tuvalle lämmittelemään ja kuivattelemaan kamat.

Jälkeenpäin vähän huvitti, että olin kaks yötä nukkunut huonosti tämän joen ylityksen takia. Tottakai turvallisuusasiat on ensisijaisen tärkeita, etenkin kun on yksin reissussa. Tässä oli kuitenkin vahva jää ja reiän kohdalla vain parikymmentä senttiä vettä, ei tarvinnut kiertää kauempaa.

Tsaarajärvi

Olin päättänyt, että jos selviän tänne asti edelliseltä tuvalta yhden päivän aikana, ansaitsen lepopäivän. Niimpä otin lomaa lomasta ja rötväsin koko päivän. Sattuipa tuuri, sillä tuona päivänä oli koko reissun hankalin keli. Näkyvyys oli huono ja tuuli aika ankara. Viihdytin itseäni lukemalla autiotuvan vieraskirjasta muiden reissujuttuja. Yritin myös tukkia myyränkolot, sillä myyrä vipelsi mökissä monta kertaa päivän aikana. Kuuntelin myös riekkojen käkätystä mökin vieressä.

Järvinäkymä tuvan ikkunasta olis saattanu selkeällä säällä olla hieman erilainen. Tai järven olis edes nähnyt.

Tein aikani kuluksi kasan kiehisiä seuraaville tulijoille. Oispa kiva, jos kaikki muutkin aina tekis niin ois helppo ja nopea tehdä tulet tuvalle saavuttuaan.

Tsaarajärvi-Tsuomasjärvi

Lähdin päivän taipaleelle kauniin kirkkaassa säässä ja mukavassa myötätuulessa.

Tällä etapilla näin varmaan eniten poroja koko reissulla ja ensimmäiset kunnon tunturimaisemat.

En vaan käsitä noita kaamoksen pastellisävyjä, ihan epätodellisia.

Pulkkinen. Koska mulla ei ollu vaellusseuraa eikä toisaalta mulla oo vielä koiraakaan niin puhelin sitten mun ahkiolle. Pitihän sille keksiä nimi. Hankin Pulkkisen keväällä ja nyt se pääsi ekaa kertaa reissuun ja oli oikein mallikelpoinen. Ja joku kuitenkin miettii, että miks ihmeessä mulla on jesaria hanurissa. No, lämmittelin vähän liian lähellä takkaa... Tein sitten tommosen nopeen väliaikaisratkaisun. Toimii!

Kaldoaivissa on paljon soita ja sen tapaista maastoa. Nyt oli vielä sen verran vähän lunta ja sekin höttöä puuteria, että paikoin oli aika työlästä puskee eteenpäin. Tässä kohtaa maisemat suuremmille tuntureille oli kuitenkin niin hienot, että ei paljoo mättäät haitannu.

Bongaa kaks hirveä. Näin niitä vielä kaks lisää samassa rinteessä. Seuraavanakin päivänä näin neljän hirven lauman. On kyllä aina hienoa nähdä elämää kaukana erämaassa.

Illalla kävin pihalla pesemässä hampaat ni pitikin sitten nopeesti kipasta hakemaan kamera sisältä. Jatkoin katselua tuvan ikkunasta makuupussissa köllötellen kunnes silmät painuivat kiinni...

Tsuomasjärvi-Pulmankijärvi

Etappi olikin aikaavievämpi, enkä päässyt niin pitkälle kuin tavoittelin. Risukkoista ja vähälumista oli paikoin taival. 

Koko reissun ajan menin nukkumaan tosi aikaisin, kuuden ja kaheksan välillä. Sitä sitten heräsi aivan virkeänä ja hiihtointoa puhkuen seittemän hujakoilla. Se oli just hyvä rytmi, sai hyvin hyödynnettyä valoisan ajan.

Lähdin aamun sarastaessa ja odottelin hienoa auringonnousua, mutta eipä sitä aurinkoa näkynytkään enää. Kaamos oli jo niin lähellä.

Viimeinen alamäki ennen Pulmankijärven tietä oli kyllä aika risukkoista. Kävelyhommia ja ahkion säälimistä.

Pulmankijärvi-Skaidijärvi

Taivalsin suurimman osan päivämatkasta tietä pitkin kävellen. Pehmeä lasku sivistyksen pariin siis. En silti nähnyt kuin muutaman auton ja talotkin tuntuivat nukkuvan.

Teltan kiinnittäminen oli taiteilua, kun maa oli roudassa ja oli vain kymmenen senttiä höttölunta. Pysyi se kuitenkin yön pystyssä. Talvitelttailu on kyllä mukavampaa keväthankien aikaan myös siksi, että päivät ovat pidempiä.

Pulmankijärven maisemat on kyllä upeat.

Skaidijärven kodalla törmäsin ensimmäiseen ihmiseen koko reissulla, aika rauhassa sain siis kulkea. Revontulet ja Nuorgamin kylän valot loimottaa sulassa sovussa.

Skaidijärvi

Pidin välipäivän ja kävin hiihtämässä ilman ahkiota. Kyllä hiihtäminen vaan on hienoa hommaa, etenkin tunturissa ja kaukana ruuhkaisilta laduilta.

Skaidijärvi-Nuorgam

Heräsin kahdelta yöllä ja sivakoin muutaman kilometrin kylälle, josta bussi Inariin lähti jo ennen puoli viittä. Tämmösen reissun jälkeen menee kyllä hetki orientoitua taas normaaliin arkeen. Haahuilin kaupassa ihan pöllämystyneenä ja myöhemmin kotona yritin toipua paluusta juoksevan veden äärelle.

Tää loma jää kyllä mieleen monestakin syystä. Parasta oli hiljaisuus, yksinolo, luonnon vahva läsnäolo ja hetkessä eläminen. Hienoo oli myös sinnikkyyden kokemukset fyysisesti raskaimpina päivinä. Onnellinen olin myös siitä, että mieli pysyi levollisena ja hyvänä lähes kaiken aikaa. Ja, vaelluksilla kaikki on niin ihanan yksinkertaista, vaatimatonta ja kiireetöntä. Uudestaan pitää päästä, toivottavasti vimeistään ens keväänä tämmönen pitempi reissu!

Tsarmilla

Kyllä tämä blogin päivittäminen onkin jäänyt.. Oon kyllä alotellu eräopaskurssipäivitystä, mutta asiaa on kertyny jo niin paljon, että päätin aloittaa pienemmästä jutusta. Lyhyesti kuulumiset vois kuitenkin tiivistää, että on ollut aivan huippu vuosi ja hyvin menee.

Mutta asiaan. Lähdin siis viettämään syyslomaviikkoa luontoon yksinvaelluksen merkeissä. Suuntasin Tsarmitunturin erämaahan Nellimin nurkille, Venäjän rajan läheisyyteen. Se oli itselle entuudestaan aivan tuntematonta aluetta, eikä siellä ole merkittyjä reittejä. Oon aiemmin ollut luonnossa yksin enintään kaksi yötä, ja siks tää tuntuikin kiehtovalta haasteelta.

d a y 1

Lähdin reissuun innostunein ja odottavin mielin. Ekana päivänä en ehtinyt kulkea kuin muutaman kilometrin ennen pimeän tuloa. Illalla oli nätti taivas ja mietin, että sopisiko päätellä ja toivoa hyvää säätä seuraavalle päivälle..

d a y 2

Ilmeisesti ei. Kovin oli pilvistä ja sumuista Sarmitunturin huipulla. Se ei sinänsä haitannut. Huonokin sää on hyvä jos se on kuvauksellinen. Ja jos on oikein varustautunut.

d a y 3Jos edellinen päivä oli pilvinen niin tämä olikin sitten aamusta iltaan asti varsin sumuinen. Jos ajattelee positiivisesti niin vieläkin kuvauksellisempaa. Päätin sitten ottaa päivän tarpomiset kuvaamisen kannalta. Aamulla piti kyllä vähän tsempata itteensä, koska väsytti ja jotenki tympäs. Olin yöllä kuunnellut mörköjen ja karhujen ja kaikkien kummallisuuksien ääniä teltassa ja siks nukkunu huonosti. 

Tämmösistä sumukeleistä ja usvamaisemista olin jo pitkään haaveillu saavani kuvia. Päivä kääntyikin riemuksi viimeistään lounastauolla pikkuisen järven rannalla..

Rakkautta on monenlaista, esim. sinistä. Sillä saikin kruunattua reissun aikana monta hetkeä.

Home is where you pitch your tent.
d a y 4Heräsin tuulenpuuskiin ja teltan ovea raottaessani jouduin jälleen toteamaan harmauden vallitsevan ympärilläni. Kun olin saanut rinkan pakattua, alkoi myös sataa. Motivaatio ei ollut korkein mahdollinen. Sain kuitenkin tsempattua itteni nauttimaan hommasta ja näkemään kaiken tuon märissä kengissä rämpimisen mahdollisuutena. Mennessä mumisin itseironisesti, että on mullakin harrastus ja syyslomaakin voi vaan viettää niin monella tapaa..

Päivän tavoitteeni oli kulkea Pahakurun ja Akalauttapään kautta Ahvenlammen autiotuvalle. En kuitenkaan jaksanut jäädä ihmettelemään kurua eikä tunturia ollut sään vuoksi järkevää huiputtaa. Mieltä lämmitti kuitenkin ajatus siitä, että illalla saisin kamat kuivumaan ja pääsisin yöpymään sisätiloihin, mitenkään telttaani väheksymättä.

Lounastauko hienossa kuusikossa. Ruoan jälkeen alkoi ilmakin kirkastua ja se toi lisävirtaa kävelyyn.

Metsää Tsarmilla riittää. Kämppä häämötti jossakin tuolla rinteen alla.
d a y 5
Mulla oli ajatus pitää ihan todellinen löhöilylepopäivä mutta enhän mä malttanut istua mökissä, koska kerrankin paistoi aurinko siniseltä taivaalta. Jätin rinkan mökille ja kiipesin viereiselle Seitapäälle ja lounaan jälkeen huiputin vielä Santapäänkin. Ylhäältä oli hienot maisemat rajan yli Venäjän jylhille tuntureille. Tuo päivä ja maisemat sai henkäilemään ihastuksesta ja muistuttivat kauniisti siitä, miksi olin reissuun ylipäätänsä lähtenyt. Päätin jäädä vielä toiseksikin yöksi tuvalle, kun muita ei ilmaantunut paikalle. 

Päivällisen jälkeen metsän pimeydestä ilmestyi mönkijän äänet ja valot. Poromies sieltä pölähti oven suuhun kurkkimaan. Kysyin, että keitämmekö kahvit. Siinä sitten hetki istuttiin ja jutusteltiin niitä sun näitä. Huomasin miettiväni keskustelun lomassa jälleen kerran, että Lapissa on kyllä niin pienet piirit.. Tämä jäikin koko vaellusreissun ainoaksi ihmiskohtaamiseksi.

Luin illalla vieraskirjaa ja sieltä bongasin kauhukseni kummitusjutun majapaikastani. Enhän mä sitten saanut unta, kun mielessä vaan pyöri kaikenlaiset ajatukset. Tuli todettua, että kyllä multa mielikuvitusta löytyy.

Yritin harhauttaa ajatuksiani käymällä välillä ulkona kuvailemassa mökkiä ja upeaa tähtitaivasta. Ei mennyt hukkaan valvomiset, sillä kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni taltioida linnunrataa ja ilokseni se onnistuikin. Olin luullut, että se on jotakin tähtitiedettä.

d a y 6Seuraavaan aamuun heräsin yöllisistä pelkohetkistä huolimatta jokseenkin levänneenä ja onnellisena. Vaaleanpunainen taivas siivitti aamutouhuja ja matkaan lähtöä.

Akalauttajoen ylitys oli reissun haastavin muttei mahdoton ollenkaan. Pikkuisen reittisuunnittelua ja karahka tukikepiksi. Pääsin kuivin jaloin toiselle puolelle.

Järvet, lammet ja lätäköt on tähän aikaan vuodesta aivan mahottoman kauniita kristallipintoineen.

Päivän tavoitteeksi asetin itselleni tehdä tervastulet. Tuo tuoksu on vaan niin mieletön. En tiedä oonko höperöitymässä, mutta nään tuossa mun notskissa jonkun epämääräisen hahmon.
d a y 7Viimeiselle päivälle ei jäänyt paljoa ihmeteltävää. Telttapaikka oli kaunis mutta kiirehdin autolle tietä pitkin jo aamupäivällä. Kun oli asennoitunut siihen, että tänä päivänä on lähtö niin sitä kyllä kummasti alkoi jo odottaa sivistykseen palaamista.

Se fiilis, kun pääsi iltapäivällä suihkuun! Kilometrejä arvioin tulleen reissun aikana mittariin kuutisenkymmentä. Ihan parasta koko retkellä oli 12 tunnin yöunet (silloin kun ei panikoinut jotain) ja somettomuus. Ihanaa oli tietysti myös luonnon rauha ja hiljaisuus sekä yksinolo ja inspiraation pirskahtelut. Oli myös hienoa huomata, että pärjää niin ankeiden kuin pelottavienkin fiilisten kanssa ja kaikki huonotkin olot ja säät muuttuu ennen pitkää hyviksi. Mä pärjäsin itsekseni ja osasin suunnistaa, jee.Reissu oli varsin onnistunut, vaikka joitakin paikkoja jäi kelien takia vielä näkemättä. Ehkä noita kuusikoita ois kiva käydä ihmettelemässä talvella. Seuraavaakin yksinvaellusta olen jo alkanut suunnitella, en siis kai ihan täysin traumatisoitunut tai järkyttynyt retkestäni..